Costa del Sol

Costa del Sol

Things to do - general

Kaipaatko aurinkoa vuoden ympäri? Costa del Solilla eli suomalaisittain Aurinkorannikolla riitää valoa. Yli 300 aurinkoista päivää vuodessa! Suomalaisten lomasuosikkina paikkansa vakiinnuttaneet pitkät hiekkarannat vakuuttavat myös aurinkoa etsivän ensikertalaisen. Liikkuminen vuokra-autolla on suosittua, sillä 160 kilometriä pitkällä Costa del Solin rannikolla riittää nähtävää.

Tässä muutamia esimerkkejä:

MIJASIN KYLÄ

Mijasin kylä on ”pakollinen” käyntikohde. Tämä maaseutukylä korkealla vuorella antaa hienon kuvan vanhanaikaisesta Espanjasta. Huikeat näkymät rannikolle suorastaan hivelevät silmää.

BENALMÁDENA

Benalmádenasta löytyy paljon nähtävää.
Benalmádenasta lähtee pitkä rantabulevardi, joka jatkuu aina Puerto Marinan satamaan asti, jossa on miellyttävää käydä ostoksilla tai syömässä. Satamassa sijaitsee myös Sea Life-merimaailma, jossa voi jopa käydä silittämässä valtavia rauskuja.
Benalmádenan Puerto Marinaa on usein kutsuttu maailman kauneimmaksi huvivenesatamaksi. Se on myös Benalmádenan yöelämän keskus.
La Paloma-puisto on kaunis paikka rentoutumiseen. Puistossa on kauniita kasveja ja kukkia, vesiputouksia ja erilaisia eläimiä, kuten ankkoja, kaneja, vuohia ja eksoottisia lintuja. Siellä on myös kaksi kahvilaa jossa voit nauttia vaikka lasillisen ”Tinto veranoa”.
La Paloma- puiston vieressä on Selwo Marina, joka on Selwo Adventure Park-huvipuiston sisarpuisto. Selwo Marinassa voit nähdä delfiinejä, merileijonia, krokotiilejä, eksoottisia lintuja ja käärmeitä. Äskettäin puistoon rakennettiin myös pingviinimaailma, jossa voi nähdä hauskan palan Antarktista elämää keskellä Andalusiaa.

Tivoli World

Köysirata-aseman vierestä löydät Tivoli World-teemapuiston. Erilaisten huvilaitteiden lisäksi puistosta löytyy monta baari-kahvilaa ja ravintolaa – mikäli et jaksa laskea tukkijokea koko päivää – sekä upeita show-esityksiä.

Benalmádenan vanha kylä

Benalmádenan kylä on alueen alkuperäinen asutusalue Calamorro-vuoren juurella, 200 metrin korkeudessa. Kylällä on perinteisen espanjalaisen kylän ulkonäkö ja tunnelma. Pienet valkoisiksi kalkitut talot koristavat ahtaita ja labyrinttimaisia pikkukatuja. Vaikka kaupunki onkin pystynyt säilyttämään perinteisen ulkonäkönsä, on siitä tullut matkailun mukana myös hieman modernimpi. Benalmádenan kylässä vierailevat voivat nauttia monien huippuravintoloiden, kuten esimerkiksi El Muro-ravintolan tarjonnasta ihaillen kylästä avautuvaa näköalaa merelle.

Colomares-linna

Colomaresin linna on maailmanlaajuisesti arvostettu monumentti. Colomaresin linna rakennettiin vasta 1900-luvun lopulla kunnianosoitukseksi Kolumbuksen Amerikan valloitukselle.

Perhospuisto

Perhospuistossa pääset viettämään aikaa perhosten keskellä, sademetsä-tunnelmissa. Erityisesti lapset – ja tietysti aikuisetkin – ihastuvat valtavista värikkäistä perhosista, jotka saattavat jopa laskeutua olkapäällesi. Siellä vaeltelee myös pieni Wallabi, joka voi hypätä esiin kasvien keskeltä yllättäen.

 

FUENGIROLA

Fuengirolassa on hyvät ostosmahdollisuudet. Siellä sijaitsee mm. Parque Miramar -ostoskeskus, sekä suuri El Corte Ingles -tavaratalo. Plaza de la Constituciónin eli Kirkkoaukion ympäristöstä löytyy puolestaan runsaasti kenkä- ja vaateliikkeitä. Basaarikujilta löytyy tuliaisiksi koruja, nahkaa ja keramiikkaa ja Feria-aluella on joka tiistai suuret markkinat ja lauantaisin vielä suurempi kirpputori.

Fuengirolassa on upea kahdeksan kilometrin mittainen kaartuva hiekkaranta, joka mahdollistaa rantaloman parhaimmillaan. Fuengirolan ranta tarjoaa paljon tekemistä ja vesiurheilumahdollisuuksia.

Bioparc

Fuengirola eläintarha Bioparc on yksi Euroopan hienoimmista. Se on tärkeä uhanalaitsen eläinten kasvatuskeskus ja siksi siellä näkee usein myös eläinten pentuja ja poikasia. Siellä voit tutustua eläimiin niiden luonnollisesti tyypillisessä ympäristössä ja kävellä vaikka Madagaskarinapinoiden eli Lemurien seurassa. Bioparcissa näet myös gorilloja, maailman suurimman liskon ja tiikereitä.

MARBELLA

Auringossa kylpevä Marbella on tyylikäs pikkukaupunki Espanjan Costa del Solilla. Noin 60 kilometrin päässä Malagasta sijaitseva Marbella on suosittu lomakohde, jossa vierailee vuosittain miljoonia matkailijoita.
Matkailijalle on tarjolla monenlaista nähtävää ja koettavaa Marbellassa. Lomaa voi viettää esimerkiksi rannalla rentoutuen, tasokkaissa ravintoloissa ruokaillen tai monenlaisista harrastusmahdollisuuksista nauttien. Monipuolisena matkakohteena Marbella soveltuu hyvin niin lapsiperheille, pariskunnille, yksin matkustaville kuin kaveriporukoillekin.

Marbellan vanhakaupunki

Muurien ympäröimä vanhakaupunki muodostuu valkoiseksi kalkituista perinteisistä andalusialaisista taloista, joista vanhimmat on rakennettu jo 1400-luvulla. Alue pitääkin sisällään monia historiallisesti arvokkaita rakennuksia.
Vanhankaupungin alueella sijaitsee monia mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Tutustuminen alueeseen kannattaa aloittaa appelsiinipuistaan tunnetulta Plaza de los Naranjos -aukiolta. Eloisan aukion reunoilla sijaitsee Marbellan vanhimpiin lukeutuvia rakennuksia, kuten 1500-luvulla rakennettu kaupungintalo. Useimmat vanhankaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä sijaitsevat kivenheiton päästä aukiosta. Mielenkiintoisia nähtävyyksiä ovat esimerkiksi arabien rakennuttaman linnan rauniot sekä 1500-luvulla rakennettu Parroquia de Nuestra Señora de la Encarnación -kirkko.
Vanhakapunki lukeutuu myös Marbellan vilkkaimpiin ostosalueisiin. Tunnelmallisten kävelykatujen varsilla sijaitsee lukematon määrä erilaisia myymälöitä, kuten vaateliikkeitä, sisustusliikkeitä, kenkäkauppoja ja matkamuistomyymälöitä. Myös ravintolavalikoima Marbellan vanhassakaupungissa on monipuolinen ja alueella toimii monia tasokkaita ravintoloita.

Puerto Banús

Noin viiden kilometrin päässä Marbellan keskustasta sijaitseva Puerto Banús on yksi Costa del Solin suosituimpia vierailukohteita. Valtavan viihde- ja ostosalueen keskipiste on huvivenesatama, jonka ympärille alue levittäytyy. Vuosittain jopa viisi miljoonaa matkailijaa vierailee Puerto Banúksessa.
Päivisin Puerto Banúksen elämä pyörii vilkkaan huvivenesataman ympärillä. Sataman edustalla kulkeva rantabulevardi ja lähistöllä sijaitsevat ostoskadut ovat koko päivän täynnä elämää. Alue on tunnettu mm. lukuisista luksusmerkkien liikkeistä sekä tasokkaista ravintoloista, jotka tarjoavat välimerellisiä herkkuja.

MÁLAGA

Málagan perustivat muinaiset foinikialaiset jo 3000 vuotta sitten, ja vuosisatojen saatossa on rakennettu yhtä sun toista rakennelmaa, joten Málaga tarjoaa rantalomailun lisäksi myös paljon nähtävää ja kulttuuritarjontaa. Loistavien aurinkorantojen, golfkenttien ja kulttuuritarjonnan lisäksi kannattaa harkita retkiä ylhäällä vuoristossa sijaitseviin idyllisiin kaupunkeihin, Rondaan ja Casaresiin, sekä veneretkiä Marbellaan, Gibraltarille ja Alhambran palatsiin Granadaan. Shoppailua voi harrastaa Málagan keskustan pikkukujilla ja ostoskeskuksissa. Málagan kulttuuritapahtumat sijoittuvat pääsiäisen aikaan (pääsiäiskulkueet) ja elokuun messuihin (ilotulitukset, tanssit, andalusialaishevoset jne). Kaikki Málagan merkittävät nähtävyydet ja vierailupaikat sijaitsevat pienellä alueella Málaga keskustassa tai sen lähellä.

Málagan katedraali

Maurien vallanajan jälkeen, 1500-luvulla, katolilaiset papit alkoivat rakennuttaa alkuperäisen moskeijan paikalle näyttävää katedraalia. Rakennustyö saatiin päätökseen vasta 200 vuotta myöhemmin, vuonna 1728, ja rakennuksen julkisivu on suurelta osin tehty juuri rakennustyön loppuaikoina. Katedraalia kutsutaan myös nimellä La Manquita (pieni yksikätinen rouva), sillä rakennuksen etelänpuoleista tornia ei koskaan saatu rakennettua. Málagan katedraalin arkkitehtuuri edustaa montaa eri tyylisuuntaa, joista pääosissa ovat uuden renessanssiajan tyyli ja vanha goottiarkkitehtuuri.

Alcazaban linnoitus ja arkeologinen museo

Kuninkaan palatsi, Alcazaba, jonka rakentaminen alkoi 1000-luvulla, on Málagan merkittävin rakennus Maurien aikakaudelta. Kuten monet muutkin islamilaisen aikaisen Espanjan sotalinnoitukset, myös Alcazaba on rakennettu neliskulmion muotoon jonka jokaisessa kulmassa seisoo vartiotorni. Linnoituksen sisätiloissa on nykyään muun muassa mielenkiintoinen arkeologinen museo, josta löytyy Alcazaban alueen kaivauksissa löytyneitä arkeologisia esineitä ja myös muista Málagan provinssin kaupungeista tuotuja historiallisia esineitä. Esineet ovat esihistorian, foinikialaisen, roomalaisen ja islamilaisen ajanjakson ajoilta. Alcazaban linnoituksen alueella on myös kauniita puutarhoja suihkulähteineen sekä muinaisen roomalaisen amfiteatterin rauniot.

Picasso-Museo ja Palatsi Buenavista

Málagan monista museoista Pablo Picasson kunniaksi perustettu museo on ylivoimaisesti kuuluisin. Museo esittelee maailmankuulun taidemaalarin töitä aina alkuajoista viimeisimpiin 1970-luvulla tehtyihin teoksiin. Picasso-museon perustaminen taiteiljan synnyinkaupunkiin oli Picasson itsensä toivomus. Museon perustamisessa oli keskeisessä osassa taiteilijan lähiomaiset. Museo sijaitsee kauniissa palatsirakennuksessa (Palacio de Buena Vista), joka on hieno esimerkki keskiaikaisesta andalusialaisesta arkkitehtuurista. Museo sijaitsee kaupungin keskustassa lähellä satamaa.

Gibralfaron linnoitus

Lähellä Alcazabaa sijaitsee Castillo de Gibralfaro. Linnoitus sijaitsee noin 130 metrin korkeudessa kukkulan laella, josta on hienot näkymät yli Málagan. Palatsiksi tarkoitettu rakennelma rakennettiin luultavasti alunperin foinikialaisten toimesta, mutta 1300-luvulla Maurien kuningas Caliph Yasuf I rakennutti palatsin paikalle linnoituksen joka on säilynyt näihin päiviin saakka.

 

RUOKAKULTTUURI

Aurinkorannikon ruokakulttuuri on laaja ja alueen paikalliset ravintolat tarjoilevat alueen herkkuja, kuten merenantimia ja riisiruokia, mutta paljon muutakin löytyy. Kaupungeissa on paljon tapasbaareja, ravintoloita ja kahviloita. Jotkut paikalliset tapas-paikat antavat sinulle mielellään drinkin saattajaisena ilmaiseksi pienen annoksen talon tapasta. Rannan tuntumassa on mukavia pieniä Chiringuitoksia (rantabaareja), jossa voit istahtaa lasilliselle tai kahville ihastellen rantaan saapuvia aaltoja. Alueella on myös useampia Michelin-tähdin palkittuja ravintoloita, kuten esimerkiksi Sollo-ravintola.

 

GOLF

Costa del Solia kutsutaan joskus leikillisesti Costa del Golfiksi, johtuen siitä, että golfkenttiä löytyy taatusti kovimmallekin golffaajalle tarpeeksi monta. Alueella on n. 70 golfkenttää. Löydät varmasti niistä itsellesi mieleisen.

Maa Espanja
La Perla, Benalmádena

La Perla, Benalmádena

Calle Del Rio 2-6, Benalmádena, Costa del Sol
Hinta / yö alk. 70
La Perla on viehättävä kahden makuuhuoneen rivitalohuoneisto pienessä ja rauhallisessa viiden asunno Lue lisää
Las Salinas, Fuengirola

Las Salinas, Fuengirola

Calle Torremolinos 1, 29640 Fuengirola, Costa del Sol
Hinta / yö alk. 57
Las Salinas on uusi kahden makuuhuoneen esteetön kerrostalohuoneisto loistavalla sijainnilla. Asunto Lue lisää
Vistsolmar Tivoli, Benalmádena

Vistsolmar Tivoli, Benalmádena

Calle Ciudad de Ceuta 1, Benalmádena, Costa del Sol
Hinta / yö alk. 92
Vistsolmar on tilava neljän makuuhuoneen kattohuoneisto erinomaisella sijainnilla. Benalmádenassa si Lue lisää

Na žalost trenutno ni ponudb za najem nastanitev na tej lokaciji.